lauantai 10. joulukuuta 2016

Mokon joulukalenterin 3. luukku aukeaa: Tanjan lahjatoiveet



MOKON VISUALISTI TANJA KERTOO LAHJATOIVEISTAAN


Melkein nolottaa myöntää, että olen melkoinen tavarahamsteri. En toki minkä tahansa tavaran hamsteeraaja vaan vanhan, kauniin ja erityisen. Mieluisinta minulle on hankkia kaunista vintagea, antiikkikauppojen peränurkat yleensä kiinnostelee. Matkoilla suuntaan aina kirppareille ja kaikenmaailman markkinoille. Kauniisiin astioihin minulla on ihan erityinen (perheeni mielestä jo vähän käsistä lähtenyt) hinku.

Tykkään sisustaa puuterisilla, kauhtuneilla ja murretuilla värisävyillä. Puuvillasamettityynyt olisivat juuri hyvät sohvallemme, käsintikattu silkkipeitto niin ihana sängyllemme.

Tykkään tehdä kotonammekin asetelmia, sommitella käyttöesineita vaikkapa kukkien, kynttilöiden ja kaikenlaisten kuriositeettien sekaan. Tämä vanha intialainen pöytä sykähdytti heti ensi näkemällä minua. Miten hauska pöytä pitkine jalkoineen, täydellinen asetelmapöytä kerrassaan! Never stop to think... Do I have a place for this -kirja on naurattanut ja houkuttanut minua jo pitkään. Eipä juuri sopivampaa opusta meikäläiselle voisi ollakaan. Kirjassa on ihanan inspiroivia kuvia mitä runsaimmista ja mielikuvituksellisimmista asetelmista ja kokoelmista.

Tykkään käsintehdystä, ja itsekin harrastan käsitöitä, ranskalaisen Macon&Lesquoyn käsin brodeeratut rintaneulat ovat hervottoman ihania, humoristisia ja myös ihanan ylellisiä. 

Musiikki soi meillä lähes aina  – keittiössäkin olisi ihana olla levysoitin. Vintagea huokuva Crosley olisi tosi nasta, bluetooth-yhteydestä iso plussa. 

Ystävät tietävät minut tuoksukynttilöiden suurkuluttajaksi. Mokon omat uudet tuoksukynttilät ovat myös mieleeni ja niitä kuluu. Olohuoneeseen Dora ja keittiössä poltan yhtäaikaa Dinaa ja Lunaa.

Mokon omiin säilytyslaatikoihin olen pakannut kenkiä eteisessämme, jossa kenkiä ei saa mihinkään kaappiin piiloon. Hauskimmalta näyttää, kun laatikoita on eri väreissä ja kuoseissa. Ja nyt uusimmasta sarjastamme Orange Fan houkututtaa kovasti. Kirjalaatikko taas olisi kiva vauvamme pienille muistoesinelle.



Tanjan kuva: Tuulia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...