torstai 6. syyskuuta 2012

Leen Van Hulstin näyttely Moko Marketissa

Tänään kabinetissamme alkoi Leen Van Hulstin sarjakuvanäyttely. Näyttely on osa Helsingin sarjakuvafestivaaleja, jotka pidetään tulevana viikonloppuna 7.-9.9.2012. Leen Van Hulst on Antwerpenilainen kuvittaja ja taiteilija. Opintojensa aikana hän vietti vaihto-oppilasvuoden Suomessa, pääosin Turussa. Talvinen Suomi lumosi hänet niin vahvasti, että hän päätti sijoittaa esikoisteoksensa tänne. Melk & sneeuv (Maitoa ja Lunta, 2011) on sarjakuvakirja täynnä näyttäviä aukeamia, intiimejä, luonnosmaisia tunnelmakuvia ja sulavaa pastelliväritystä, jossa Leen kertoo tarinan vaihto-oppilasajastaan Suomessa. Näyttely on hauska kurkistus meille suomalaisille niin  tuttuihin maisemiin ja tapoihin. Lunta joka puolella, puetaan kenkiä/lämpimiä vaatteita, pidetään autoja piuhoilla kiinni tolpissa, että saadaan ne lämpimäksi, pilkkimistä ja x-asennossa makaamista lumisessa maassa. Teokset, joista kirja syntyi on nyt nähtävillä täällä Mokon kabinetissa 6.-29.9.2012. Leen kertoi, että hän tosiaan itse makasi jäätyneellä järvellä x-asennossa - ja tuosta tapahtumasta tulikin kirjan kansi. Hauskaa!

Näyttelyn pystyttäminen tapahtui vikkelästi, kehykset, peilit ja muut riisuttiin seiniltä näyttelyn tieltä. Nyt seuraavan kuukauden niitä koristaa nämä talviset tunnelmakuvat. Tulkaahan katsomaan!

Tsekkaa Sarjakuvafestivaalien kaikki näyttelyt täältä.

Leen ja Sarjakuvafestivaalien järjestäjät suunnittelevat kuvien esillepanoa

Teokset ovat kooltaan pieniä ja piirrosmaisia ja niitä oli monia :)

Leen suunnittelemassa esillepanoa:

Teokset on kiinnitetty pienenpienillä nauloilla


Leen Van Hulst teostensa edessä esittelyn valmistuttua:




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...