torstai 28. toukokuuta 2015

Raikkaita juomia Belvoirilta

Kevätjuhlapöytiin ja kesäpäivien vilvoitukseksi ihanimmat juomat löytyvät sympaattiselta englantilaiselta Belvoirilta. Juomat valmistetaan vain makoisista luonnon raaka-aineista.

Mokossa tarjoillaan kesäisillä lauantaibrunsseilla ihanan vilvoittavaa seljankukkajuomaa. Juoma valmistetaan Belvoirin seljankukkatiivisteestä, ja juoma maustetaan limeviipaleilla ja tuoreilla mintunlehdillä. Tämä juoma on niin ihanaa, että se sopii mainiosti myös kevätjuhliinkin janonsammuttajaksi. Tiivisteen voi laimentaa oman mielensä mukaan tavalliseen veteen tai kuplaveteen.

Toinen oivallinen juhlajuoma on Belvoirin ruusu-seljankukkalimonaadi. Se on hyvä vaihtoehto esimerkiksi alkoholittomaksi alkumaljaksikin, koska se maistuu niin spesiaalilta ja juhlavalta, ja vaaleanpunainen juomahan tekee aina juhlan. Jos mieli tekee sekoitella ruusujuomaan jotain, pieni tilkka giniä sopii ruusujuomaan juurikin passelisti.

Mokolaisten suosikki kesän grillauksiin hampurilaisten ja hodarien keralle on Belvoirin inkiväärijuoma, jossa maistuu kunnolla inkivääri. Hiilihapollinen inkiväärijuomaa käy hyvin myös ainesosaksi rentojen grillijuhlien booliin. Tai väsää vieraille isot kolpakolliset inkivääristä highballia inkiväärijuomasta, viskistä, soodavedestä ja sitruunamehutilkasta, ah! Belvoirin sivuiltakin löytyy ohjeita ja ideoita erilaisten juomasekoistusten tekoon, kliksuti kliks.

Belvoirin isot juomapullot ovat Mokon kanta-asiakastarjouksena -20% vielä nyt toukokuun loppuun.

Mikä on sinun suosikkikesäjuomasi?











Belvoirit janojuominaan blogipostauksen tekaisi Mokon visualisti Tanja

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...